Peräpohjolan Leader Ry - Toimintaa elinvoimaisen maaseudun hyväksi
Peräpohjolan Leader ry on Simon, Tervolan, Keminmaan, Kemin, Rovaniemen ja Ranuan alueella toimiva maaseudun kehittämisyhdistys, yksi Suomen 52 Leader-ryhmästä. Neuvontaa ja rahoitusta maaseudun kehittämiseen monipuolisesti.
Leaderin kantavana ajatuksena on paikallisen asiantuntemuksen ja osaamisen hyödyntäminen alueen kehittämistyössä. Hankerahoitusta voidaan myöntää esimerkiksi alueen yhdistyksille, kunnille, oppilaitoksille, kehittämisyhtiöille ja säätiöille sekä alueen mikroyrittäjille. Tuki on niin kehittämiseen kuin investointeihin. Näin pystymme lisäämään maaseudun mahdollisuuksia ja vetovoimaa.
Rahoitusta ohjaa alueen toimintasuunnitelma Ihmisen kokoinen Peräpohjola – Polkuja kestävään tulevaisuuteen. Tämän lisäksi toimintaa säätelee laki Maaseudun kehittämisen tukemisesta sekä siihen liittyvät asetukset.
Yhdessä voimme luoda Peräpohjolan alueesta vahvan, monipuolisen ja osaavan. Kehittäminen sekä investoinnit ovat keino luoda tulevaisuuden uutta kuvaa tai vahvistaa olemassa olevaa pohjaa.
Tilaa uutiskirjeemme
Peräpohjolan Leader - alueemme kehittäminen
Ajankohtaiset
Digikoulutus kyläläisille – arjen digitaidot ja turvallisuus
Tervetuloa mukaan digikoulutukseen! Meijän kylät -hanke järjestää kaikille kyläläisille suunnatun maksuttoman digikoulutuksen etäyhteydellä maanantaina 25.5.2026 klo 13-15,...
Leader rahoituksen uusi kausi
Leader-rahoitus vaarassa loppua – vaikutukset tuntuisivat suoraan seudullamme, Peräpohjolan Leader.n kuuden kunnan alueella. Maaseudun kehittämiseen tarkoitettua Leader-rahoitusta...
Peräpohjolan Leader 3. hakujakso!
Peräpohjolan Leader hallitus hyväksyi 26.3 kolmannelle hakujaksolle rahoituslinjaukset. Yleishyödyllisille toimijoille on käytössä pienhankkeet, joiden avulla voidaan toteuttaa...
