Paljasjalkaisella kemiläisellä yrittäjällä Olli Ahosella on siviiliveneilytaustaa omien sanojensa mukaan kapaloista lähtien, kiitos isän, jonka jalanjäljissä hän on kulkenut. Kiinnostus purjealuksiin on hänellä siis kauaskantoista. Ollin yritys Hyvän Tuulen Seilit Oy omistaakin kaksi purjealusta, jolla kuljetetaan ja kestitetään vierailijoita kesäisin Perämerellä.
Katariina-alus saapui yritykselle Saimaalta vuonna 2005, ja se katsastettiin vuokraveneeksi. Katariinalla tehtiin ensimmäiset asiakkaille suunnatut meriretket. Aluksi henkilökuntaa oli vain 2–3 henkeä, mutta nyt henkilökunnan vahvuus on jo 8. Toiminta on siis kasvanut, iloitsee Olli.
– Molemmilla paateilla on messi, ”matkustajasalonki”, jossa on mahdollista kattaa ruokailu 20 hengelle. Jähtiltä löytyy myös merihenkiset nykyaikaiset majoitustilat suihkuineen.
Katariinan matkustajamäärä kävi sittemmin pieneksi, jolloin rinnalle tarvittiin toinenkin alus. Jähti-purjealus rakennettiin Kemissä perinteisen talonpoikaisaluksen piirustusten pohjalta vuosina 2005–2007. Alus rakennettiin alun perin Työvalmennussäätiölle, ja sen rakentamisesta vastasivat kokeneen mestarin johdolla paikalliset timpurit.
– Alusta on toki modernisoitu hieman, jotta sillä voidaan palvella nykyasiakkaiden tarpeita. Esimerkiksi aluksen lastiruuma on muutettu matkustustiloiksi, mutta purjeet ja mastot sekä rungon muoto noudattavat perinnettä, selittää Olli.
Jähdillä asiakkaille voidaan järjestää monenlaisia tilaisuuksia.
– Meillä on ollut kaikkea merihäistä ja -hautajaisista rockristeilyihin, joten elämän kirjo näkyy ja kuuluu Jähdillä, naurahtaa Olli.
– Tämä on ikään kuin kelluva kongressihotelli. Voimme purjehtia pitkin Perämerta aina Raaheen asti, kiitos toimivan laivakeittiön sekä purjeiden ja moottorien yhteistyön.
Hyvän Tuulen Seilit Oy hankki Jähdin omistukseensa Peräpohjolan Leader ry:n tuella vuosina 2017–2018 käynnissä olleessa hankkeessa.
Ympärivuotisuuden takeena Sataman Krouwin toimitilat
Tarvitsisitko sinäkin tukea yrityksesi kehittämiseen tai uusiin investointeihin? Klikkaa kuvaketta, niin pääset lukemaan lisää yritysrahoituksesta!
Yrityksen tukikohtana alusten lisäksi toimii Kemin sisäsatamassa sijaitseva vanhaan makasiinirakennukseen kunnostettu Sataman Krouwi -ravintola. Tilat hankittiin yritykselle niin ikään Peräpohjolan Leaderin tuella.
– Meitä kannustettiin ostamaan tilat omiksi, kun edellinen omistaja oli irtautumassa niistä, kertoo Olli ja kiittelee Leaderia yrityksen saamasta tuesta:
– Asiointi sekä Leaderin että ELYn kanssa oli helppoa molemmissa hankkeissa. Peräpohjolasta sai hyvin apua hankkeen paperitöissä: Juha Kutuniva ja Kati Alanikka kertoivat aina, mitä tehdä ja miksi.
Leaderin toiminta on Ollille tuttua muutenkin kuin pelkästään tuenhakijan näkökulmasta. Olli on nimittäin toiminut Peräpohjolan Leaderin hallituksessa maaseudun asukkaiden edustajana vuosina 2014–2016.
– He etsivät hallitukseensa uusia jäseniä. Vaikka minulla oli paljon hommia, niin lupauduin silti mukaan mielenkiinnosta. Hallitustyöskentely oli todella antoisaa!
Sataman Krouwin toimitilan hankinta auttaa Ollin mukaan ympärivuotisen toiminnan kehittämistä ja tukee aluksien luomaa ohjelmapalvelukokonaisuutta. Samalla taustalla on ajatus läheisen merialueen kokonaisvaltaisesta hyödyntämisestä. Tämä näkyy kauniisti Sataman Krouwin sisustusvalinnoissa, sillä ravintola on somistettu vanhoilla meriaiheisilla esineillä.
Tärkeässä roolissa Sataman Krouwissa on arkisin lounaan myynti. Korona-aikana yritys panosti take away -tarjoilun laatuun muun muassa pakkaamalla annokset aina oikeisiin astioihin asiakaskokemus edellä.
– Tärkeintä oli alkuun saada lounastarjonta tutuksi ihmisille ja vakiasiakkaita meille, sanoo Olli. Viitseliäisyys kannatti, sillä ainakin keväällä 2022 kaikki ravintolaan tulevat asiakkaat vaikuttavat olevan Ollille tuttuja, ja iloisia kuulumistenvaihtoja tapahtuu useampikin haastattelumme aikana.
Sataman Krouwi panostaa ruokailuissaan lähiruokaan aina mahdollisuuksien mukaan.
– Meillä on paikallisten kalastajien kanssa sopimus, että he tarjoavat meille kalaa. Menussamme onkin yhtenä ruokalajina ”päivän saalis”, joka voi olla vaikkapa kuhaa, ahventa tai siikaa, kertoo Olli.
Lihat ravintolaan tulevat puolestaan Rönkältä, juurekset, leivät ja leivonnaiset paikallisilta yrittäjiltä.
– Lähiruoan toimitusketjut toimivat kohtuullisen hyvin täällä Meri-Lapissa, mutta esimerkiksi marjat ja sienet olisi kiva saada paikallisilta toimijoilta. Nyt saamme heiltä vain yksittäisiä eriä ja joudumme usein turvautumaan tukkutoimituksiin.
Sataman Krouwin tiloissa on mahdollista järjestää illanviettoja, kokouksia, ruokailuja, juhlia ja niin edelleen ympäri vuoden. Ravintolassa on kaikkiaan 120 asiakaspaikkaa, ja syömään mahtuu hyvin noin 70 ihmistä.
Tulevaisuudelta Olli odottaa yritystoiminnan vakiintumista ympärivuotiseksi.
– Kaksi purjealusta, Katariina ja Jähti, on ehdottomasti iso voimavara meille. Ne mahdollistavat kasvun ja yhdessä Sataman Krouwin kanssa myös ympärivuotisuuden.
teksti: Johanna Asiala
kuvat: Johanna Asiala, paitsi purjealus Jähtin kuva Hyvän Tuulen Seilit Oy.