Peräpohjolan Leader Ry - Toimintaa elinvoimaisen maaseudun hyväksi

Peräpohjolan Leader ry on Simon, Tervolan, Keminmaan, Kemin, Rovaniemen ja Ranuan alueella toimiva maaseudun kehittämisyhdistys, yksi Suomen 52 Leader-ryhmästä. Neuvontaa ja rahoitusta maaseudun kehittämiseen monipuolisesti.

Leaderin kantavana ajatuksena on paikallisen asiantuntemuksen ja osaamisen hyödyntäminen alueen kehittämistyössä. Hankerahoitusta voidaan myöntää esimerkiksi alueen yhdistyksille, kunnille, oppilaitoksille, kehittämisyhtiöille ja säätiöille sekä alueen mikroyrittäjille. Tuki on niin kehittämiseen kuin investointeihin. Näin pystymme lisäämään maaseudun mahdollisuuksia ja vetovoimaa.

Rahoitusta ohjaa alueen toimintasuunnitelma Ihmisen kokoinen Peräpohjola – Polkuja kestävään tulevaisuuteen. Tämän lisäksi toimintaa säätelee laki Maaseudun kehittämisen tukemisesta sekä siihen liittyvät asetukset.

Yhdessä voimme luoda Peräpohjolan alueesta vahvan, monipuolisen ja osaavan. Kehittäminen sekä investoinnit ovat keino luoda tulevaisuuden uutta kuvaa tai vahvistaa olemassa olevaa pohjaa.

 

Tilaa uutiskirjeemme

Osallistu kyselytutkimukseen

Peräpohjolan Leader kartoittaa ILIMA-hankkeessa Lapin ja Koillismaan maaseudun asukkaiden asenteita ja käytäntöjä ilmastoasioissa.  Kysely on avoinna 15.11.2024 – 28.2.2025, ja tulokset julkistetaan toukokuussa 2025.

Henkilötietoja ei kerätä.

Vastaa kyselyyn tästä

Peräpohjolan Leader - alueemme kehittäminen

Ajankohtaiset

Peräpohjolan Leader.n loppuvuosi

Peräpohjolan Leader.n rahoitusvuosi 2024 on ollut vilkas ja antoisa, olemme rahoittaneet 38 kpl hankkeita, joka pitää sisällään...

Osallistu kyselytutkimukseen!

Ilmastoviisas pohjoinen maaseutu -hanke lanseerasi tänään kyselyn, jolla tutkitaan Lapin ja Koillismaan maaseudun asukkaiden asenteita, näkemyksiä ja...

Yhdistyksen syyskokous 2024

Yhdistyksen syyskokous keskiviikkona 13.11.2024 klo 16.00 Koskenvoiman talo, Rovaniementie 1966, 95370 Keminmaa Kokouksessa käsitellään syyskokouksen sääntömääräiset asiat....

© Peräpohjolan Leader ry 2024