Ilmastoviisas pohjoinen maaseutu eli ILIMA-hanke alkoi vuosi sitten. Hanke on jatkoa Kiertotalous ruohonjuurella -hankkeelle, jonka toimi Peräpohjolan Leaderin alueella. ILIMA-hankkeessa haluttiin tuoda samankaltaisia toimivaksi havaittuja työpajoja koko Lappiin. ILIMA-hankkeessa ovat mukana myös Kuusamo ja Taivalkoski, koska ne kuuluvat Koillismaan Leaderin alueeseen.
Projektipäällikkönä hankkeessa aloitti Sanna-Mari Suopajärvi. Hankkeen käynnistämiseen kuului mm. yhteistyökumppaneiden etsintä, nettisivun ja sometilien perustaminen ja visuaalisen ilmeen suunnittelu. Helmikuun alussa remmiin astui hanketyöntekijä Noora Peltola. Keväällä hankekaksikko sekä Peräpohjolan Leaderin toiminnanjohtaja Marjut Ahola kävivät pitämässä infotilaisuuksia, ja työpajat starttasivat.
Kesäkuun alussa tapahtui henkilöstönvaihdos, kun Sanna-Mari siirtyi laatimaan Lapin ilmasto- ja energiastrategiaa, ja tilalle tuli Taina Stark. Työpajat jatkuivat pitkälle syksyyn, minkä lisäksi hanke järjesti useita webinaareja, osin yhteistyössä muiden hankkeiden, yhdistysten ja opistojen kanssa. Tallenteita on katsottavissa Peräpohjolan Leaderin sekä Revontuli-Opiston YouTube-kanavilla.
Kesän aikana alkoi hankkeen toimeksiantama opinnäytetyö ilmastonmuutoksen vaikutuksista kylätasolla, esimerkkikylänä Meltosjärvi Ylitorniolta. Syksyllä suunniteltiin kyselytutkimus Lapin ja Koillismaan asukkaiden ilmastonäkemyksistä, ja kysely saatiin jakoon marraskuun puolivälissä. Kysely on avoinna helmikuun loppuun!
Tässä vielä vuosi 2024 lukuina:
- Työpajoja 13 kpl, osallistujia yhteensä 209
- Nuorten tapahtumia 6 kpl, osallistujia 124
- Infotilaisuuksia ja webinaareja 23 kpl, osallistujia 792
- Uutiskirjeitä 9 kpl, tilaajia 193
Työpajatarjotin on nähtävillä täällä. Hanke pyörii täydellä teholla vielä tämän vuoden. Kutsu meidät kylään!
Kuvia työpajoista
Järvikalan käsittely ja säilöntä Taivalkosken Jokijärvellä
Maisemapellon kylvö ja sieniviljelyn ABC Taivalkoksen Loukusassa
Kemijärven sienipäivä