ILIMA-verkosto

Ilmastonmuutoksen hillitseminen, luontokadon ehkäiseminen ja varautuminen muutoksiin eivät onnistu keneltäkään yksin. ILIMA-hankkeen aikana haluamme vahvistaa pohjoisten kylien asukkaiden, aktiivien, kehittäjien ja muiden tekijöiden  yhteistyötä ilmasto- ja ympäristöasioissa. Tavoitteenamme on, että sekä paikallinen luonto että kylien yhteisöt voivat mahdollisimman hyvin nyt ja tulevaisuudessa. Pyritään tähän monistamalla hyviä käytäntöjä, lisäämällä tietoa ja ratkomalla ongelmia yhdessä.

Pääset mukaan verkostoon tilaamalla ILIMA-uutiskirjeemme ja osallistumalla yhteisiin verkostotapaamisiin, jotka järjestetään pääsääntöisesti etäyhteyksin. Osallistujien ideoiden ja ajatusten pohjalta kehitämme verkoston toimintaa hankkeen ajan.

poika katselee vaaran rinteellä metsäistä maisemaa

Tilaa uutiskirje ja liity mukaan!

Asetu näköalapaikalle pohjoisia kyliä koskevan ilmasto- ja ympäristötiedon äärelle.

Tilaamaan
© Peräpohjolan Leader ry 2024